sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Lähiöelämää


  Pirkko Saision romaani Betoniyö (Kirjayhtymä, 1981) kertoo kertoo kahden veljeksen sekä heidän äitinsä elämästä helsinkiläisessä lähiössä.
  Päähenkilöitä ovat veljekset Simo ja Ilkka. Henkilöiden ikää ei kerrota kirjassa, mutta voisi olettaa, että Ilkka on noin 20-vuotias ja Simo 16-17-vuotias. Simon ikä käy ilmi esimerkiksi siitä, kun he ovat kapakassa ja tarjoilija kysyy Simolta henkilötodistusta ja Simo sanoo: ”Taisi unohtua kotiin.” Hän ei myöskään saa ostettua olutta kaupasta. Ilkka on menossa 10 kuukaudeksi vankilaan huumausainerikoksesta.
  Simo tajuaa, ettei hän tiedä kuka hän oikeastaan on ja miltä hän näyttää. Tämä pätkä kirjasta kuvaa aika hyvin Simon ongelmaa: ”Simo käveli pitkin Aleksia. Päätä särki, palelsi ja nukutti. Vastaan tuli tutun näkoinen kaveri. Simo pysähtyi ja moikkasi. Kaveri pysähtyi ja moikkasi samaan aikaan, jäi tuijoittamaan Simoa silmät selällään. Simo punastui. Siinähän oli peili.” Simolla oli mielikuvia kavereistaan Jusasta, Timpasta ja Tsabasta, äidistään, Ilkasta, talonmiehestä, rehtorista, opettajista, kaupan myyjästä ja vaikka kenestä, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista kuvaa itsestään. Simo seisoi tuntikausia kylpyhuoneen peilin edessä ja yritti saada kuvaa itsestään, mutta hän ei nähnyt itsessään mitään erikoista, ei mitään omaa. Hän tunsi ettei hänellä ollut kasvoja. Hän kyseli jopa muilta miltä hän oikein näytti, mutta ei saanut kunnon vastausta keneltäkään.
  Simo on aika epävarma itsestään ja päätyy usein myötäilemään muita, eikä hänellä itsellään ollut juuri minkäänlaista mielipidettä mistään. Usein jutellessa muiden kanssa Simon kommentit ovat lyhyitä ja myötäileviä, kuten esimerkiksi: ”Näin on.” tai ”Joo.” Hän tuntui uskovan veljeään melkein joka asiassa, vaikka ne olisivat olleet kuinka järjettömiä tahansa. Hän yritti välillä muuttua joksikin toiseksi ja matkia hänen käyttäytymistään. Se osoittautui usein vaikeaksi, kädet ja jalat tuntuivat liian veteliltä ja naama liian jäykältä. Kun hän välillä onnistui, hänen olonsa muuttui vapaaksi ja hän tunsi että hän olisi ollut kokonainen.
  Kirjassa on paljon dialogeja. Ne ovat välillä aika sekavia ja sisältävät paljon kirosanoja, mikä osaltaan luo tarinaan tunnelmaa. Teksti oli aika kevyttä ja sitä oli helppo lukea. Välillä tuli vastaan joitain slangisanoja mitä ei ymmärtänyt, mutta niiden merkitys kävi melko nopeasti selväksi, kun luki tekstiä eteenpäin. Kirja vastasi aikalailla käsitystäni lähiöelämästä eikä juuri muuttanut mielikuviani.