Pirkko Saision romaani Betoniyö
(Kirjayhtymä, 1981) kertoo kertoo kahden veljeksen sekä heidän
äitinsä elämästä helsinkiläisessä lähiössä.
Päähenkilöitä ovat veljekset Simo
ja Ilkka. Henkilöiden ikää ei kerrota kirjassa, mutta voisi
olettaa, että Ilkka on noin 20-vuotias ja Simo 16-17-vuotias. Simon
ikä käy ilmi esimerkiksi siitä, kun he ovat kapakassa ja
tarjoilija kysyy Simolta henkilötodistusta ja Simo sanoo: ”Taisi
unohtua kotiin.” Hän ei myöskään saa ostettua olutta kaupasta.
Ilkka on menossa 10 kuukaudeksi vankilaan huumausainerikoksesta.
Simo tajuaa, ettei hän tiedä kuka
hän oikeastaan on ja miltä hän näyttää. Tämä pätkä kirjasta
kuvaa aika hyvin Simon ongelmaa: ”Simo käveli pitkin Aleksia.
Päätä särki, palelsi ja nukutti. Vastaan tuli tutun näkoinen
kaveri. Simo pysähtyi ja moikkasi. Kaveri pysähtyi ja moikkasi
samaan aikaan, jäi tuijoittamaan Simoa silmät selällään. Simo
punastui. Siinähän oli peili.” Simolla oli mielikuvia
kavereistaan Jusasta, Timpasta ja Tsabasta, äidistään, Ilkasta,
talonmiehestä, rehtorista, opettajista, kaupan myyjästä ja vaikka
kenestä, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista kuvaa itsestään.
Simo seisoi tuntikausia kylpyhuoneen peilin edessä ja yritti saada
kuvaa itsestään, mutta hän ei nähnyt itsessään mitään
erikoista, ei mitään omaa. Hän tunsi ettei hänellä ollut
kasvoja. Hän kyseli jopa muilta miltä hän oikein näytti, mutta ei
saanut kunnon vastausta keneltäkään.
Simo on aika epävarma itsestään ja
päätyy usein myötäilemään muita, eikä hänellä itsellään
ollut juuri minkäänlaista mielipidettä mistään. Usein jutellessa
muiden kanssa Simon kommentit ovat lyhyitä ja myötäileviä, kuten
esimerkiksi: ”Näin on.” tai ”Joo.” Hän tuntui uskovan
veljeään melkein joka asiassa, vaikka ne olisivat olleet kuinka
järjettömiä tahansa. Hän yritti välillä muuttua joksikin
toiseksi ja matkia hänen käyttäytymistään. Se osoittautui usein
vaikeaksi, kädet ja jalat tuntuivat liian veteliltä ja naama liian
jäykältä. Kun hän välillä onnistui, hänen olonsa muuttui
vapaaksi ja hän tunsi että hän olisi ollut kokonainen.
Kirjassa on paljon dialogeja. Ne ovat
välillä aika sekavia ja sisältävät paljon kirosanoja, mikä
osaltaan luo tarinaan tunnelmaa. Teksti oli aika kevyttä ja sitä
oli helppo lukea. Välillä tuli vastaan joitain slangisanoja mitä
ei ymmärtänyt, mutta niiden merkitys kävi melko nopeasti selväksi,
kun luki tekstiä eteenpäin. Kirja vastasi aikalailla käsitystäni
lähiöelämästä eikä juuri muuttanut mielikuviani.
