torstai 23. toukokuuta 2013

Kurssipalaute

Kurssin alussa halusin oppia kirjoittamaan parempia ja erilaisia tekstejä. Halusin parantaa kappalejakoa ja oppia kirjoittamaan kappaleisiin täytelauseita, joilla saisin lisää sisältöä teksteihini. Kirjoitin kurssin aikana erilaisia tekstejä ja onnistuin mielestäni melko hyvin tavoitteissani.

Kurssin työtapa oli mielestäni hyvä. Vaikka tehtäviä oli paljon, ehdin tehdä kaikki ajallaan. Jos joku tehtävä jäi kesken tunnilla, pystyi sen kirjoittamaan kotona loppuun. Opettaja auttoi mielellään ja antoi vinkkejä tekstien kirjoittamiseen.

Tehtävätyyppejä oli tarpeeksi ja oli hyvä, että oli myös tehtäviä, joissa oli valinnanvaraa. Vapaaehtoiset tehtävät olivat myös hyviä, vaikka en itse ehtinyt niitä tehdä.

Nopeaa ja helppoa

Olet lähdössä ostoksille. Tarvitsen uudet farkut, kengät ja huomisen ruoat. Myös silmälasiesi vääntynyt sanka pitäisi korjauttaa. Haluaisitko löytää kaiken tarvitsemasi samasta paikasta vai mieluummin kierrellä ympäri kaupunkia tarvitsemiesi palvelujen perässä? Useimmat varmaan haluavat hoitaa kaikki asiat samassa paikasta. Se on nopeampaa ja helpompaa, kun ei tarvitse pyöriä ympäri kaupunkia.

Jos olet autolla liikenteessä, sinun ei tarvitse etsiä uutta parkkipaikkaa joka paikasta. Ruuhka-aikana paikasta toiseen siirtyminen voi olla todella hidasta. Luontokin säästyy, kun ei tarvitse ajaa autolla niin paljoa. Kävellessä säästyy paljon voimia, kun kaikki palvelut ovat lähellä toisiaan.

Kauppakeskuksessa oleville kaupoille ja liikkeillekin tulee halvemmaksi vuokrata tilat kauppakeskuksesta kuin rakentaa kokonaan uusia rakennuksia. Asiakkaitakin on enemmän, kun kaikki löytyy helposti samasta paikasta. Jos olet ostamassa uusia kenkiä, voit käydä helposti ostamassa vaatteita samalla ilman, että tarvitsee lähteä toiselle puolelle kaupunkia.

Joillekin kauppakeskukset voivat aiheuttaa taloudellisia ongelmia, kun tavaraa on helposti ja nopeasti saatavilla. Houkutuksia on paljon. Tarkoituksenasi oli ostaa uusi paita, mutta ostitkin samalla uudet farkut ja kengät, mitkä maksoi ensi viikon ruokarahoilla. Sen jälkeen silmiisi osui vielä hyvännäköinen huppari, joka oli pakko ostaa koska se oli tarjouksessa.

Kauppakeskuksia on nykyään enemmän kuin ennen. Suurin osa ihmisistä asuu kaupungeissa, jolloin palvelut on hyvä keskittää yhteen paikkaan. Kauppakeskuksista on hyötyä siellä oleville kaupoille ja myöskin asiakkaille. Ei niitä varmaan muuten rakennettaisi. Ihmiset haluavat nykyään, että kaikki on helposti ja nopeasti saatavilla.






perjantai 17. toukokuuta 2013

(Arvostelu)Hyvä yritys, mutta parannettavaa löytyy.



Suzanne Collinsin Romaaniin perustuva Nälkäpeli (2012) on scifi/fantasia elokuva, joka kertoo kilpailusta, jossa 24 nuorta laitetaan suurelle areenalle taistelemaan kuolemaan asti. Viimeinen elossa on voittaja. Kilpailijat valitaan sattumanvaraisesti Panemin pääkaupunkia ympäröivistä 12 vyöhykkeestä. Areena on joka vuosi erilainen ja siellä on erilaisia mutanttieläimiä, kaikenlaisia myrkyllisiä kasveja, tai mitä ikinä pelintekijät keksivätkään. Elokuvan on ohjannut Gary Ross.

Panemin fururistisessa pääkaupungissa Capitolissa eläville asukkaille Nälkäpeli on vuoden kohokohta. Vyöhykkeillä kurjissa oloissa eläville tavallisille kansalaisille ohjelma puolestaan kauhunäytelmä. Jotkin vyöhykkeet ovat hyvin alkeellisia ja niillä ei ole esimerkiksi sähköä, vaikka Capitolissa kaikkea on yllin kyllin. Ruoan eteenkin joutuu tekemään kovasti töitä, kun Capitolissa sitä saa nappia painamalla.

Välillä tuntuu, että elokuva yrittää mukailla romaania liikaa. Jos on lukenut kirjan, jotkin asiat vaikuttavat hyvin kömpelöiltä elokuvassa. Toisaalta elokuvassa taas näkee asioita, joita kirjassa ei käsitelty kovin tarkasti. Elokuva ei keskity yhtä tarkasti päähenkilöön kuin romaani, mikä johtuu siitä että romaani on kirjoitettu minä-muodossa. Elokuvassa pääsee näkemään tapahtumia myös areenan ulkopuolelta ja eri näkökulmista.

Elokuvassa on onnistuttu hyvin visualisoimaan Capitol ja sitä ympäröivät vyöhykkeet sekä itse areena. Köyhyys ja kurjuus näkyy ränsistyneillä vyöhykkeillä.

Pidin elokuvasta katselukokemuksena vaikkakin se olisi voinut olla parempi. Jos ei ole lukenut kirjaa, jotkin asiat jäävät melko epäselviksi ja hämmentäviksi. Suosittelen silti elokuvaa niin nuorille kuin vanhoillekin katsojille. Elokuvalle on tulossa jatko-osia ja toivottavasti niissä parannetaan asioissa, jotka eivät ensimmäisellä kerralla menneet ihan nappiin.

maanantai 6. toukokuuta 2013

(Essee)1. Opiskelun vaikeus



Jokainen ihminen on erilainen ja jokainen oppii eri tavalla eri tahtiin. Itse yleensä omaksun uudet asiat melko nopeasti ja välillä tuntuu, että koulussa edetään liian hitaasti. Toiset voivat taas tuntea, että tahti on liian kova eikä uusia asioita ehdi oppia kunnolla. Ja kun vanhatkaan asiat eivät ole kunnolla hallussa niin uuden oppiminen hankaloituu entisestään.

Mielestäni on kuitenkin hyvä, että koulussa edetään liian hitaasti kuin liian nopeasti. Oppilaat, jotka ovat nopeampia, voivat yleensä opiskella itsenäisesti jo seuraavaa asiaa. Tällä aikaa opettaja voi keskittyä niihin, jotka tarvitsevat enemmän apua. Tästä taas aiheutuu tasoeroja, jotka voivat vaikuttaa esimerkiksi kokeisiin. Tosille kokeet voivat olla liian helppoja, kun taas toisille ne ovat vaativia. Ala-asteelta muistan, että oli aina muutamia oppilaita, jotka olivat paljon muita edellä ja saivat kokeesta aina kiitettäviä numeroita. Välillä jouduttiin ottamaan jo seuraavan vuoden kirja käyttöön, kun edellisen tehtävät oli tehty jo puolessa välissä lukukautta.

Motivaatio on tärkeä tekijä opiskelussa. Jos uusien asioiden oppiminen ei kiinnosta, niin ei niitä yleensä silloin opikaan. Opettajat voivat vaikuttaa paljonkin motivaatioon. Joka koulussa on aina niitä ikäviä opettajia, joiden tunneille ei tekisi mieli mennä tai joiden opetusmetodit eivät ole kovin tehokkaita. Nämä laskevat oppilaiden motivaatiota ja samalla oppimistuloksia. Vanhempien osuus on myös melko suuri. Vanhempien kannustus voi innostaa opiskelemaan. Itse sain hyvistä koetuloksista pienen bonuksen viikkorahaan tai jotain muuta hyödyllistä.

Jotkut opettajat voivat antaa enemmän kotitehtäviä kuin toiset tai pitää esimerkiksi enemmän pistokokeita. Omasta mielestäni kotitehtäviä ei saa olla liian paljon, koska ne voivat alkaa helposti stressata. Toiset voivat oppia hyvin kotitehtävistä, kun taas toisille niistä ei saata olla paljoakaan hyötyä. Joillakin tehtävien tekoon voi mennä paljonkin aikaa ja voi tuntua ettei vapaa-aikaa jää ollenkaan.

Luokkatoverit voivat myös vaikuttaa opiskeluun. Työrauhan antaminen ja hyvä ilmapiiri ovat tärkeitä. Joillekin pienikin hälinä luokassa voi aiheuttaa keskittymisongelmia. Huono ilmapiiri taas ei innosta opiskelemaan. Mielestäni kouluissa pitää panostaa työrauhan säilyttämiseen ja hyvän ilmapiirin luomiseen, jotta opiskelu olisi mukavaa.

Koulurakennus saattaa aiheuttaa joillekin ongelmia. Liian pienet tilat, huono valaistus tai vaikka homeongelma voi vaikuttaa opiskeluun. Jos ei näe lukea kunnolla, tai jos on hengenahdistusta joka tunnilla niin opiskelu voi kärsiä. Kouluissa, joissa olen opiskellut, ovat olleet hyvässä kunnossa, mutta voin kuvitella, että opiskelu homekoulussa voisi olla hirveää.

Yhteenvetona voisi sanoa, että opiskeluun vaikuttavia asioita on monia. Jokaisen oppiminen on yksilöllistä ja jotkin asiat tuntuvat toisille vaativimmilta kuin toisille. Osa vaikuttaa suoraan opiskeluun, kuten motivaatio, opettajat ja luokkatoverit. Home taas vaikuttaa epäsuorasti heikentämällä terveyttä ja sitä kautta vaikuttaa opiskeluun. Opetus on kaikkialla melko samanlaista ja joillekin se sopii paremmin kuin toisille.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Mikä on ylioppilasessee ja miten se tehdään?


Essee on ehyt tekstikokonaisuus.
Siinä arvioidaan kokelaan yleissivistystä ja kirjallista ilmaisukykyä sekä kykyä
kielentää ajatuksiaan ja hallita tiedollisia kokonaisuuksia.

Valitse itseäsi kiinnostava aihe, josta saat kirjoitettua tarpeeksi.
Varmista, että ymmärrät tehtävänannon oikein.
Suunnittele rakennetta ennen kirjoittamisen aloittamista.
Kokeile erilaisia aloituksia.
Jos kyseessä on aineistoessee, muista viitata aineistoon ainakin kerran.
Käytä hyvää kieltä.
Lue välillä keskeneräinen teksti ja etsi virheitä sekä tarkista, että teksti etenee sujuvasti.
Lue lopuksi teksti vielä muutaman kerran läpi.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

(Tekstitaitovastaus)Unohtamisen tuska


Erkki Lampén kirjoittaa asioiden unohtelemisesta kolumnissaan ”Avaimet rahat kännykkä” (Kodin Kuvalehti 18/2008) . Tekstin omakohtaisuus näkyy selvästi koko tekstissä.Teksti alussa hän kertoo nykyaikaisesta ongelmasta, joka on salasanojen unohtaminen. Hän elollistaa salasanan kirjoittaessaan: ”Ilmeisesti päähäni oli tullut reikä, josta se oli päässyt karkuun - - Parin päivän kuluttua harhateillä ollut salasana löysi takaisin päässäni olevasta reiästä”.

Lampén kirjoittaa elämänvaiheistaan ja muistinsa toiminnasta kronologisessa järjestyksessä: ”Olin jo lapsena niin hajamielinen, että unohtelin säännöllisesti lippiksiäni ja muuta tavaraani kavereiden luokse. - - Teini-iästä parikymppiseksi minulla oli terävämuistinen, jolloin saatoin referoida vuosi sitten käytyä keskustelua - - Sitten alkoi alamäki”. Hän kertoo keksineensä hokemia kuten: ”avaimet rahat tupakat”, joiden avulla hän muistaisi ottaa asunnosta lähtiessään kaiken tarpeellisen mukaan. Tässäkin näkyy nykyaika, kun Lampén kertoo kännykän korvanneen tupakat sekä hokemassa että tosielämässä. Nimien muistaminen tuottaa hänelle myös ongelmia. Hän kirjoittaa hieman humoristisesti tilanteesta, jossa hänen pitäisi kysyä jonkun nimeä: ”Kuka olikaan tuo punakravattinen hammaskeiju, jonka nimi muistutti jotain ruokalajia.”

Retorisena keinona hän käyttää liioittelua. Esimerkiksi hän sanoo omistavansa lähes sata salasanaa ja tunnuslukua. Tai uuden muistilistan tehtyään hän hukkasi sen viidessä minuutissa. Jotkin asiat ovat hieman yliampuvia, kuten hänen teini-iässä referoimansa keskustelu: ”Runoilija elää kahden maailman välillä, sinä sanoit silloin, kun kalkkunakeiton valmistumista odotellessamme kävelimme polun mutkassa maakellarin ohi ja taivaalla oli elefantin muotoinen pilvi. Sinulla oli beige pikku-takki ja minä kysyin, mitkä nuo kaksi maailmaa ovat. Juna vihelsi asemalla ja totesimme samanaikaisesti, että ratapihat ovat kiehtovia” tai ”Ja mitä se eräskin ihminen mahtoi tarkoittaa sillä yhdellä sanalla 23 vuotta sitten.”

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Mielipidekirjoitus


Lukiessani uutisia Alppilan koulukohusta aloin pohtimaan, että eikö opettajilla todella ole mitään keinoja laittaa häiriköitä kuriin. Ilmeisesti opettajia ei enää kunnioiteta ja tilanne on menossa yhä huonompaan suuntaan. Oppilaat tiedostavat etteivät opettajat voi tehdä häiriköinnille mitään. Asia on kuitenkin niin, että lain mukaan opettajat ja rehtorit saavat poistaa häiriköiviä oppilaita opetustiloista, jos he eivät poistu vapaaehtoisesti.

Perusopetuslain 36 b § sanoo seuraavasti:
 
"Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 §:n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. - - Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen."
Kovin monet opettajat eivät kuitenkaan uskalla käyttää voimakeinoja. Alppilan koulun opettaja Antti Korhonen oli haasteltava 45-minuuttia ohjelmassa. Hän kertoi, että monet pelkäävät vihaisia yhteydenottoja häirikkölasten häirikkövanhemmilta. Ilmeisesti tätä tapahtuu myös ala-asteilla. Tällaista ei ollut vielä 10 vuotta sitten, kun olin itse ala-asteella. Silloin, jos opettaja pyysi oppilasta poistumaan luokasta niin silloin poistuttiin, eikä käyty inttämään vastaan. Yläasteella meno saattoi olla välillä aika villiä, mutta tilanne rauhoittui aina kun opettaja saapui paikalle, eikä opettajien kanssa käyty rähisemään.

Asiasta pitäisi puhua kodeissa, jotta kuri ja työrauha saataisiin palautettua kouluihin. Myös opettajille olisi hyvä saada jonkinlaisia keinoja joilla laittaa häiriköt kuriin. Tuntuu, että nykyään, jos opettaja koskee oppilaaseen niin siitä nostetaan vähintään pahoinpitelysyyte. Ja ongelmana on myös se, että nykyään lähes jokaisella on kännykässä kamera. Kuten Antti Korhonenkin sanoi haastattelussa, oppilaat kuvaavat tällaisista tilanteista videoita ja sitten niillä uhkaillaan opettajia.

Jotain olisi nyt tehtävä. Nykyisessä tilanteessa ei ole mitään järkeä. Häiriköinnistä ei ole kenellekään hyötyä ja se haittaa monien opiskelua. Alppilan tapaus oli siinä tapauksessa hyvä, koska herätti paljon keskustelua ja luulisin, että asiaan saadaan jotain muutosta. Lakiin olisi hyvä saada joku muutos, jotta sitä voitaisiin tulkita paremmin. Järki käteen!


Antti Korhosen haastattelu 45-minuuttia ohjelmassa: http://www.youtube.com/watch?v=bBzgAyNJF6U
 







tiistai 16. huhtikuuta 2013

Jatkoa Ihmisten vaatteissa -romaanille ja tarina


a.

Jalkojen juuressa miehellä oli musta salkku. Lihakeitto vei taas Emilin huomion. Se maistui hyvältä, mutta ei niin hyvältä kuin äidin tekemä. Äiti teki sitä ennen joka perjantai. Nykyään hän on aina töissä. Tyhjennettyään lautasen, Emil katsoi taas miestä. Hän oli alkanut vilkuilla tiskin takana olevaa kelloa, joka näytti kahta yli viisi. Mies näytti hermostuneelta. Pian Emil näki mustan auton kaartavan kuppilan pihaan. Mies pani lehtensä syrjään ja käveli tiskille salkkunsa kanssa. Hän otti jotakin takkinsa povitaskusta. Se oli pistooli. Emil oli nähnyt niitä sarjakuvissa. Mies osoitti pistoolilla tiskin takana olevaa myyjä ja pyysi tätä tyhjentämään kassan. Pelästynyt myyjä latoi kassan rahat miehen salkkuun. Kun viimeisetkin rahat olivat salkussa, mies sulki sen. Pihalla ollut auto oli siirtynyt suoraan ulko-oven eteen. Mies käveli ulos ja Emil näki ikkunasta kun mies astui autoon. Sen jälkeen auto poistui samaa reittiä kuin oli tullutkin.

b.


Lappeenranta, Koulukatu, Kesäkuu, Kebab, Frederik, Koira

Jussi tykkäsi käydä kesäisin Lappeenrannassa. Yleensä matka ajoittui kesäkuulle kun hänellä oli kesäloma. Jussin vanha ystävä Aatu asui Lappeenrannassa. He viettivät usein aikaa satamassa syöden jäätelöä ja nauttien kesän lämmöstä. Jos heille sattui tulemaan nälkä, he menivät Koulukadulla sijaitsevaan kebab pizzeriaan. Sen omistaja oli vanha ja mukava turkkilaismies. Se ei ollut aivan tavallinen ravintola, sillä siellä oli omistajan koira. Ja koirakaan ei ollut mikään ihan tavallinen. Se nimittäin osasi nousta kahdelle jalalle, ja kun omistaja laittoi soittimesta Frederikkiä soimaan koira alkoi tanssimaan.
Mutta tänä kesänä oli toisin. Kun astuivat ravintolaan, he eivät nähneet koiraa missään. Turkkilaismies näytti hyvin alakuloiselta. Hän kertoi, että koira oli ollut hyvin sairas ja kuollut. Ystävykset päättivät kuitenkin tilata annokset, mutta kummallekkaan ei maittanut. Kaikki tuntuivat olevan surullisia.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Odotuksiani kurssilta


Valitsin äidinkielen Tukea kirjoittamiseen -kurssin, koska haluan oppia kirjoittamaan parempia tekstejä. Haluaisin pystyä suunnittelemaan ja kirjoittamaan sujuvasti erilaisia tekstejä. Kirjoittamisen taidosta on hyötyä ylioppilaskirjoituksissa ja jatko-opinnoissa sekä myös mahdollisesti työelämässä.

Osaan käyttää teksteissäni hyvää kieltä ja joitakin sidoskeinoja, joilla tekstin saa sujuvammaksi. Haluaisin oppia tekemään kappalejaot oikeisiin kohtiin ja käyttämään sidoskeinoja, joilla teksti etenisi sujuvasti. Yleensä kirjoitan yhteen kappaleeseen liikaa tai liian vähän asiaa ja hypin asiasta toiseen. Lyhyisiin kappaleisiin haluaisin oppia kirjoittamaan täytelauseita, jotta saisin teksteihini enemmän sisältöä. Teksteissäni esiintyy välillä pilkkuvirheitä ja muita pieniä virheitä, jotka haluaisin oppia tunnistamaan.

En ole koskaan kirjoittanut mitään muita tekstejä kuin koulutehtäviä, mikä voi vaikuttaa siihen etten osaa tuottaa tekstiä sujuvasti.

http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Elokuvat/2013/03/29/Tanskalaista+petoa+mets%C3%A4st%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4/2013115429369/61
Valitsin tämän elokuva-arvostelun koska se löytyi etusivulta. Pidän siitä, koska alussa pohditaan minkälainen elokuva olisi, jos se olisi tehty Hollywoodissa.