maanantai 3. helmikuuta 2014

Rakennusalan koukeroita

Tuomas Vimman teos Raksa kertoo Suomen rakennusalasta noin kolmikymppisen opistoinsinööri Samin näkökulmasta. Kirja alkaa hieman koomisesti erään rakennusfirman tiloista, jossa ikkunaan jumiin jäänyt toimitusjohtaja pitää irrottaa sorkkaraudalla hänen yritettyään paeta verottajaa ja kahta poliisia. Samassa tilanteessa Sami tajuaa jääneensä työttömäksi ja töitä olisi löydettävä pian, sillä hänen rahatilanteensa on melko huono. Pian hän saakin projektipäälikön paikan Hyperborea Constructionsista, joka vaikuttaa hänen unelmaltaan. Yrityksen toiminta on hyvin avointa, ei ihmisten huijausta eikä mitään hämärää toimintaa. Jotakin outoa tässäkin firmassa silti on.

Kirja ei anna kovin hyvää kuvaa rakennusalasta. Lähes jokainen firma yrittää huijata asiakkaitaan, verottajaa tai alihankkijoita. Sopimukset ovat hämäriä ja rahaa yritetään nyhtää tekemällä ”välttämättömiä” lisätöitä. Virosta ja Venäjältä vuokratuilla työntekijöillä ei ole tietoa oikeuksistaan ja heille maksetaan liian pientä palkkaa. Itse en tiedä paljoa rakennusalasta, mutta tuntuu, että kirjassa kuvattu tilanne on hieman liioiteltu, varsinkin kun jokainen firma kuvataan edellämainitulla tavalla.

Kirjan päähenkilö on hyvin sivistynyt ja tietää lähes joka asiasta jotain. Hän osaa pitää puolensa hankalien asiakkaiden ja heidän palkkaamiensa valvojien kanssa. Eräällä rakennustyömaalla hän pistää jauhot suuhun raivoavalle valvojalle, joka on työskennellyt rakennusalalla 30 vuotta. Toisella työmaalla hän kieltäytyy asiakkaan ehdottaessa töiden tekoa pimeästi ja latelee sujuvasti lakipykäliä ja seurauksia sopimuksen rikkomisesta. Kirjaan mahtuu myös ihmissuhdesotkuja, esimerkiksi hänen parasta kaveriaan uhkaa avioero. Päähenkilöllä itsellään on pientä sutinaa erään asiakkaan kanssa ja tilanne päätyy siihen, että asiakas on kutsuu melkein koko suvun koolle katsomaan uutta ”sulhastaan”. Päähenkilöä tilanne alkaa ahdistaa ja hän päättää paeta ikkunasta viereisen talon katolle.

Kirjassa ei juurikaan ole selkeää juonta vaan tapahtumat pyörivät eri rakennustyömaiden ja päähenkilön vapaa-ajan vieton ympärillä. Kerronta tapahtuu päähenkilön näkökulmasta ja tarina etenee kronologisesti. Tarinassa on välillä joitakin aukkoja, esimerkiksi muutaman viikon harppauksia ajassa, mutta väleissä ei ilmeisesti tapahdu mitään ihmeellistä, koska tarina pysyy samanlaisena kuin aikaisemmin. Tekstissä käytetään paljon slangia, mikä tuo dialogeihin uskottavuutta, mutta välillä sitä viljellään vähän liikaa. Suurin osa tuntemattomista sanoista selviää yleensä kontekstista.